Home Page Home Page Home Page Home Page Home Page

Perennapaikka




Ensimmäinen hallayö koettu.Joskin vain sen verran että arimmat lehdet menivät.
Toivottavasti vielä on kesäisiä päiviä kun paljon on vielä kukkijoita puutarhassa
eikä niitä haluaisi hallalle antaa.

Leimut,konnanyrtit ja punahatut vielä kukassa, kaikki asterit parhaimmillaan ja
tähän aikaan kannattaa kiinnittää huomiota jo kukkineiden kasvien lehdistöön
niistä monet ovat todella kauniita ja esim.kurjenpolvet saavat aivan ihanan ruskan.
Vielä mainitsisin Terttuaralian joka on kookas perenna ja tähänaikaan komeimmillaan
suurine siementerttuineen.
Samoin hopeakurhon kukkapohjat ovat koristeelliset ja pysyvät koko talven.
Ovat vähän sellaisia minun "lemppareita".

Vettä ei ole vieläkään saatu.Suurin kerralla tullut määrä on ollut 3mm. joten ei
suurempaa hurraamista mutta onneksi yöt ovat kosteita ja kasvit alkavat jo valmistautua
talveen joten toivotaan että kuitenkin hengissä selviävät ensivuoteen.
Aaprotin täyspäivänen myynti on ohi mutta jos olisit tulossa niin soita tai kolkuttele
ovelle.Kaikki taimet ovat hinnaltaan 2€.

Mahtaisiko kukaan huolia isoa vanhanajan tummanpuna/kerrattu kinanruusua kun minulla
kaksi,enkä malttaisi heittää pois.
Samoin olisi vanhaa,sitä tuoksuvaa narsissia en nyt vaan muista oliko kerrattua tai
yksinkertaista ja vielä tuota pikkupäiväliljaakin olis jos joku haluaa.

ps.Onneksi herkkutatit kasvavat pihalla ettei tarvitse mennä hirvikärpästen
syötäväksi metsään."Kantsujahan" siellä ei olekaan kun ei sitä vettä ole saatu!